Ajauduin lukion jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan teoreettista filosofiaa. Olin nimittäin kova väittelemään ja kiinnostuin lukiossa ensin antiikin filosofeista sitten Reijo Wileniuksesta ja Ludvig Wittgensteinista. Varsinkin viimemainittua voin suositella hyvin terapeuttisena luettavana maailmantuskaa kokevalle nuorelle. Aloitin siis filosofian opinnot lukion jälkeisenä talvena käytyäni ensin syksyllä pari kuukautta väittelemässä Västankvarnin maatalousoppilaitoksessa opettajien kanssa luomuviljelystä ja ydinvoimasta.

Noita filosofian opintoja en kuitenkaan kerennyt harrastaa kuin silloin tällöin kausiluonteisesti ja se riittikin minulle. Väittelytaitoakin opin, mutta ennen kaikkea loogista ajattelua ja asioiden kokonaisvaltaista tarkastelua. Selvää kypsymistä tapahtui, kun väittelyn sijasta haltioiduin dialogisesta keskustelusta ja asioiden yhteistyössä ratkaisemisesta.

Pro gradu-työni tein G. H. von Wrightin tieteenfilosofiasta, teonteoriasta ja monistisesta ontologiasta. Aiheessa pureudutaan perimmältään ihmisen ja luonnon väliseen problematiikkaan; miksi luonnontieteet eivät pysty selittämään inhimillisiä tekoja vaan tarvitaan humanistista tutkimusta, jolla on aivan omat perustansa ja metodologiansa. Myös feministiseen tieteentutkimukseen ja naistutkimukseen tutustuin jonkin verran, lähinnä tieteentutkimuksen sivuaineessa.